Huppista heijjaa, mennyt taas aika reilusti aikaa kun viimeksi kirjoittelin tännekin. Myönnettäköön että aikaa olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta kirjoittaminen ei vain yksinkertaisesti ole yhtään innostanut. On ollut paljon muuta ajateltavaa ja syksyn pimeydetkin ovat tuoneet jokavuotisen väsymyksen ja alakuloisuuden takaisin. Mutta en nyt aio tämän enempää tällä kertaa jaaritella syistä miksen ole kirjoittanut, aion kirjoittaa siitä miksi kirjoitan juuri nyt. Tuleehan tämä nyt kyllä reilun viikon myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pahoittelen jo etukäteen ruostuneita kirjoitustaitojani, tässä on ollut taukoa kirjoittamisesta jo melkein kaksi kuukautta :o

Kävin siis viime viikon tiistaina tervehtimässä Helsinkiä, jossa vietin tällä kertaa aikalailla tasan 24 tuntia. Ja että miksikö? Koska menin kuuntelemaan erästä aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa bändiä. Saatatte ehkä heistä olla kuulleetkin. Bändihän siis kantaa nimeä twenty one pilots. Nyt taitaa kyllä aika monella nimi soittaa edes jonkinlaista kelloa. Toivottavasti ainakin, nimittäin tämä bändi ansaitsee niin paljon mainetta ja kunniaa kuin mahdollista. Josh ja Tyler ovat aivan mahtavia ihmisiä ja he todellakin osaavat viihdyttää yleisöä. En oo koskaan hyppinyt, tanssinut, laulanut ja kirkunut niin paljoa kuin mitä siellä. Seuraavana päivänä jalat olivat kyllä mukavan kipeät ja äänikin oli aika käheänä. Mutta hauskaa oli ja sehän se on tärkeintä. Ja oli aivan ihanaa viimeinkin nähdä ne kaksi ihanuutta muuallakin kuin netissä ja videoissa. Tein kuvista muuten my day -tyyliset just because I can ja jotta itsekin muistaisin kellonaikoja sun muuta.

Saavuin linja-autoasemalle puoli tuntia etuajassa, sillä olin liian laiskalla päällä kävelemään ja tulin yhdellä aamun ensimmäisistä busseista paikalle.


Matka lähti käyntiin 10 minuuttia myöhässä, mutta en edes huomannut sitä unenpöpperöisyydeltäni. Kuusi tuntia aivan liian kuumassa bussissa kuunnellen twenty one pilotsia ja katsellen netflixiä kului aivan liian hitaasti.


En yhtään muista mihin aikaan oltiin Mikkelissä, mutta sinne asti ajettiin melkein tyhjällä bussilla. Mikkelissä kyytiin hyppäsi iso kasa ihmisiä (joista muutamasta olen aivan varma että hekin tulivat sinne keikalle!) ja aloin tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että valtasin tavaroideni kanssa kaksi penkkiä.


Bussi oli perillä Helsingissä jotain 12 aikoihin (piti ihan vielä tarkistaa koska en ollut täysin varma :'D) ja metsästin käsiini sieltä keikkakaverini. Kierreltiin puolitoista tuntia ympäri Kampin ostoskeskusta, hankittiin 24 tunnin ratikka/bussilippu ja metsästettiin meidän hostellia. Matkalla eksyttiin ja perille päästyä ärsytti kun check-in alkoikin vasta puolen tunnin päästä. Jätettiin kamat hostellille talteen ja painuttiin Starbucksiin, jossa sain pitkästä aikaa juoda kaipaamani Caramel Macchiaton. Tämän jälkeen palattiin takaisin hostellille, kirjauduttiin meidän huoneeseen ja levähdettiin hetken aikaa. Hetki muuttuikin sitten lopulta muutamaksi tunniksi.


Lepäilyhetken jälkeen suunnattiin taas kaupoille ja kun Helsingissä oltiin niin pitihän ne kaikki kaupat, joita meilläpäin ei ole, käydä läpi. Kaverini spottasi ikäväkseni Victoria's Secretin, jonne minutkin raahattiin mukaan ja siellä hän sitten viettikin ihan mukavan ajan.. Pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen kaverini tuli vihdoinkin ulos liikkeestä tyytyväinen ilme kasvoillaan sekä kauppakassi käsissään ja jatkoimme liikkeiden kiertelemistä. Mie yritin metsästää Punanaamiota että olisin saanut Halloween-asuuni täydennystä, mutta eihän sitä sitten meidän suunnistustaidoilla mistään löytynyt. Harmikseni en ostanut mitään muuta kuin Tigeristä sormikkaat, jotka olisi ihan hyvin voinut kyllä ostaa Kuopionkin Tigeristä. Kellon alkaessa lähentyä 18 me palattiin sitten kaupan kautta takaisin hostellille.


Hostellin edestä me hypättiin ratikkaan (on nyt sekin sitten tullut koettua!) ja suunnattiin jäähallille. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän jännittää että osataanko jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta hyvin me sinne selvittiin. Jono oli siihen mennessä jo aivan järjettömän pitkä ja koska ovet avautui vasta klo 19 saatiin kyllä palella siellä ulkona jonkin aikaa. Onneksi kuitenkin tultiin ihan suhtkoht ajoissa, koska jono ylsi sitten seitsemää lähempänä jo jäähallin vieressä olevan jalkapallokentän loppua.


Kun alettiin lähestyä ovia, niin huomattiin mukavasti miten paljon aamusta asti odottaneet siellä olivat roskanneet. Maassa lojui kaikkea täysistä juomapulloista hampurilaisiin ja hampurilaisista viltteihin. Hyi, olisivat kyllä vähän voineet miettiäkin ja yrittää edes vähän siivota jälkiään. Mutta kai sen ihan ymmärtää että jos on jo edellisenä päivänä tullut jonottamaan että kun ovet viimeinkin avataan niin sinne sisälle ihan oikeasti rynnätään. Tässä vaiheessa kyllä rupesin iloitsemaan siitä että en ollut siellä permannolla. Oma katsomopaikkani olikin sitten pelättyä parempi ja ihan hyvinhän sieltä kuuli ja näki.


Päästiin vihdoinkin sisään ja pienen etsinnän jälkeen paikatkin löytyivät. Lämppäri Bry alkoi jo aloitella vaikka todella suuri osa ihmisistä ei ollut vielä edes päässyt sisään. Kävin jonottamassa vähän ennen alkua itselleni fanipaidan ja nopeasti vaihtamassa. Ostin vähän liian pienen koon omasta mielestäni, mutta kyllä sitä silti kehtaa pitää päällään. Lopulta keikka alkoi ja aloin hyperventiloimaan. En tiiä mikä ihme miulle oikein tuli mutta suurinpiirtein itkin ja hymyilin hulluna siellä sekä en meinannut pysyä penkilläni. Olin vaan todella onnellinen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen vihdoinkin näin Joshin ja Tylerin. Ne oli, ja on edelleen, ihan oikeasti olemassa eikä ne ollutkaan mitään keksittyjä hahmoja jotka olivat vain mielikuvitukseni tuotetta.

Lämppärinähän siis toimi iki-ihana irlantilainen youtubettaja Bry, josta olin kyllä aiemmin kuullut, mutta jonka biisejä en ollut aiemmin kuullut. Hän kuitenkin osoittautui yllättävän hyväksi laulajaksi ja sai yleisön nauramaan välirepliikeillään. Miusta Bry oli kyllä täydellinen valinta lämppäriksi tuonne.




Eräässä kohdassa Josh ja Tyler juoksivat nopeasti keskelle jäähallia rakennetulle lavalle. He olivat vaan parin metrin päässä minusta ja sen kyllä huomasi kirkumisestani.


Herkkien biisien kohdalla koko katsomo ja lattia valaistuivat puhelimien salamoilla. Ikäväkseni taisin olla omassa katsomo-osiossani yksi ainoista jotka valoa heiluttelivat, mutta ei se minua haitannut.




Tylerhän pyöri sitten yhdessä vaiheessa hamsteripallossa ympäri yleisöä. Silloin olin kyllä ihan hieman kateellinen permantopaikan omistaville. Tuon esityksen jälkeen joku oli kylläkin kai satuttanut kätensä siinä, sillä turvamiehet kiiruhtivat nopeasti apuun.




Ja tosiaan siinä yhdessä vaiheessa kun pojat tulivat siihen melkein meidän edessä olevalle lavalla, Tyler kiipesi tuollaiseen järjettömän korkeaan torniin. Pidätin kokoajan pelosta hengitystä, koska pelotti että mitäs jos Tyler tippuukin sieltä. Onneksi mitään pahaa ei tapahtunut ja Tyler selvisi täysin kunnossa takaisin alas.

Keikan lopussa näytöillä näkyi twenty one pilotsin logo ja olo muuttui haikeaksi. En halunnut sen olevan ohi. En tahtonut lähteä. Tahdoin vain pysyä siellä ikuisesti ja kuunnella sankareitani. Oli surullista ajatella että en välttämättä enää pitkään aikaan tule näkemään heitä livenä.


Olo oli lähtiessä haikea, mutta onnellinen. Olin vihdoinkin päässyt todistamaan tätä ihmettä jota myöskin twenty one pilotsiksi kutsutaan ja olin yksinkertaisesti onneni kukkuloilla. En tiennyt kuinka pystyisin jatkamaan elämää samaan malliin ja olin yksinkertaisesti sanaton.
Matkustettiin sitten lopulta ratikalla keskustaan rauhoittumaan ja nappaamaan pientä purtavaa mäkkäristä ja 24 tuntia auki olevasta S-Marketista (voisiko tälläinen tulla kiitos Kuopioonkin?). Käveltiin mykistyneinä takaisin hostellille, syötiin, kelattiin mitä oli tapahtunut ja painuttiin pehkuihin.
Seuraavana päivänä kierreltiinkin sitten taas jonkin aikaa ympäriinsä ja painuttiin takaisin koteihimme. Mahtava reissu ja niin sen kaiken vaivan arvoinen.

hyvää illanjatkoa,