About




HELLO!
Nimi: Anni
Ikä: 23
Mistä: Suomi
Sijaintimaa: Suomi

Olen Anni, 21-vuotias nuori aikuinen kotoisin eräästä käpykylästä Suomessa.  Alunperin olen aika pienestä kylästä ja olen aina unelmoinut asuvani isossa kaupungissa, kuten Soulissa. Vaikka olen jo kerennyt matkustamaan paljon, en silti ole löytänyt sellaista paikkaa mihin voisin kuvitella asettuvani. Rakastan kissoja ja omistankin jo yhden. Hänen nimensä on Casanova Anninpoika *sukunimi redacted*, tuttavallisemmin ihan vaan Kassu (hän on nähtävissä ylemmässä kuvassa). Olen todella intohimoinen matkustamisesta ja en osaa koskaan olla hiljaa siitä. Jos alan puhumaan matkustamisesta, niin on erittäin vaikeaa saada minut hiljenemään. Matkustan niin paljon kuin vain lompakkoni antaa, ja aina kun vain pystyn. 

Opiskelutaustaltani olen valmistunut vuonna 2016 merkomomiksi ammattikoulusta, jonka jälkeen kiinnostuin matkailualasta ja pääsinkin samana vuonna opiskelemaan matkailualan restonomiksi Savonia ammattikorkeakouluun. Valmistuin Savoniasta vuoden 2020 keväällä Tourism Management-linjalta. Haaveenani olisi ehkä vielä palata koulunpenkille opiskelemaan biologiaa, mutta saa nähdä. 

Olen ollut blogimaailmassa ehkä vuodesta 2008, jolloin aloitin ensimmäisen blogini. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Olin blogimaailmassa ja poissa blogimaailmasta vähän väliä 8 vuoden ajan, kunnes vuonna 2016 pakkasin tavarani ja lähdin ypöyksin Espanjaan 2 kuukaudeksi. Ja koska uskoin, että ihmiset tahtoisivat kuulla seikkailuistani siellä, aloitin blogin. Seikkailuni Espanjassa tuli päätökseensä ja niin tuli myös blogi. Kunnes samana vuonna tunnuin taas halun palata takaisin blogimaailmaan. Hetken mietittyäni päätin sitten perustaa Elämänkaipuun. Elämänkaipuu oli tauolla yli vuoden kesäkuusta 2019 alkaen, kunnes vuoden 2020 lopussa taas jotenkin ihmeen kaupalla päädyin saamaan kirjoittamisintoni takaisin. 

Kirjoittelin tässä blogissa ennen matkoistani sekä vaihto-opiskeluistani, mutta valmistumiseni jälkeen molemmat asiat ovat jääneet vähäiselle. Nykyään vain ihmettelen täällä maailmanmenoa, mietin mitä tekisin elämälläni ja jaan haaveitani. Vielä joku päivä pääsen taas matkustamaan, ja silloin pääsen jälleen kirjoittamaan tänne jännittävistä seikkailuistani. 

Popular Posts