Today marks my 5th day here! School started on monday and so far it's been really easy. But easiness might be because it's "shopping week" which means that this week people can drop and add their courses. I dropped one of my courses already because it ended up being too hard for me. I'm studying Business Administration here, even though in Finland I study Tourism Management. The course I dropped was Global Business and it was Master's course. Maybe it was better to drop it and take Business Communications instead. Hopefully it's a little bit easier. I actually have really easy schedule because I'm only taking 5 courses here. 

I haven't really had that much time to explore because of jet lag. Thankfully I'm starting to slowly get used to the local time. Sometimes it's really annoying to live in a different time zone than most of my friends since keeping in contact with them is really hard. But I'll manage, the world won't end if I can't contact my friends in Finland all the time. But that's all for today, I was just thinking of updating you guys a little about the life here.  

Kun itse valmistauduin Chung Ang Universityyn hakemiseen en jostain syystä löytänyt yhtään mistään tietoa asiasta. Englanniksi löytyi erittäin vähän ja suomeksikin löytyi pari jotain vanhaa blogia. Joten ajattelin, että mikäli joku joskus haluaa sinne opiskelemaan niin kirjoitan step-by-step mitä itse tein ja miten kaikki miulla sujui. Varoitan jo etukäteen, että tästä tulee tavallista pidempi postaus.

Tämä kaikkihan siis tosiaan alkoi helmikuussa 2017, jolloin tuli sähköpostia vaihtoon lähtemisen mahdollisuudesta. Kaukokaipuu oli niihin aikoihin ihan huipussaan (ja on kyllä vieläkin, tuskin siitä koskaan tulen pääsemään eroon) ja tietysti pelkkä ajatuskin vaihdosta kuulosti aivan järjettömän mahtavalta. Viikon verran mietin, että mihin ihmeeseen mie nyt oikein lähtisin vaihtoon. Ensin mietin Skotlantia, koska sinne halusin mennä suorittamaan alunperin koko tutkintoni. Se ei kuitenkaan jostain syystä tuntunut enää oikealta. Pikkuhiljaa päähän alkoi muodostua ajatus Etelä-Koreaan lähtemisestä. En edes ole varma mistä se lähti, se vaan jotenkin putkahti päähän.

Minähän sitten tietysti aloin kirjoittamaan papereita pari päivää ennen deadlineä ja sain ne saman päivän aikana lähetettyäkin eteenpäin. Jonkin aikaa siitä tuli sitten ilmoitus, että vihreät palavat, jatka vaan hakuprosessissa eteenpäin. Täyttelin sitten mobility-onlinen kautta ihan älyttömän monta lomaketta ja juoksin niihin vuoronperään allekirjoituksen kv-vastaavalta. Koska olen menossa vaihtoon Euroopan ulkopuolelle, pääsin myös täyttämään tukiraha-anomusta (tukiraha oli 1 000 euron suuruinen) koululle. Siihen piti laskea ja eritellä kaikki mahdollinen mitä se reissu tulee maksamaan, kertoa miksi halusi vaihtoon ja mitä uskoi hyötyä uskoi vaihdosta olevan. Kaikki tietenkin englanniksi. Tukiraha-anomukseni hyväksyttiin seuraavana päivänä sen lähettämisestä. Miun piti myös kirjoittaa motivation letter, ottaa virallisen näköinen valokuva, täyttää kaikki tietoni järjestelmään ja kirjoittaa Learning Agreementiin alustavasti mitä kursseja halusin ottaa. Kursseista tulen myöhemmin kirjoittamaan paremman postauksen, kunhan pääsen ne aloittamaan.

Kun olin vihdoin ja viimein saanut paperit valmiiksi, vein ne opintotoimistoon ja he lähettivät ne eteenpäin. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että host university oli hyväksynyt hakemukseni ja sieltä tuli ihan mukavan kattava tietopaketti sähköpostilla. Tietopaketissa mm. kerrottiin koulun omasta hausta, asuntolasta (jonne muuttaakseen tarvitsee tuberkuloosi-todistuksen), viisumin hakemisesta, kursseista, lentokentältä hausta ja kaikesta muusta tärkeästä.

Tämän jälkeen hakeuduin terveydenhoitajalle juttelemaan rokotuksista. Terveydenhoitaja käski sitten ottamaan yhteyttä kotikunnan terveyskeskukseen rokotetietojen saamiseksi. Soitin sitten sinne ja pyysin rokotetietojani. He lähettivät rokotetietoni minulle postissa. Siitä sitten sain ajan rokotelääkärille, joka antoi reseptit aivokalvontulehdusrokotteeseen, japanin aivokuumerokotteeseen sekä lavantaudin rokotteeseen. Kaikkia noita oli onneksi paikallisessa apteekissa, joten noudin ne vaan sieltä. Kävin samana päivänä ottamassa aivokalvontulehdusrokotteen sekä ensimmäisen erän japanin aivokuumerokotusta terveydenhoitajan avoimella vastaanotolla. Toisen osan japanin aivokuumerokotteesta otin päivää ennen lähtöäni Saksaan. Lavantautirokote oli puolestaan suun kautta otettava, joten sen pystyin ottamaan omatoimisesti Saksassa. Koulu onneksi maksoi minulle takaisin ottamani rokotteet, koska ne maksoivat 350 €.. Kuluista voisin myöhemmin myös kirjoitella lisää.

Itse hakeminen sinne kouluun tapahtui sitten netin kautta. Ennen sitä kuitenkin koulun piti lähettää Chung Angiin nomination letterit tai jotain sen tyylistä. Kun ne oli lähetetty ja hakuaika alkoi toukokuun alussa, koulu lähetti minulle salasanan ja käyttäjätunnuksen internethakemukseen.Täytin kaikki siellä päässä ja luulin, että ne tulisi lähettää vielä paperisenakin, mutta luulin väärin.

Kesäkuussa tuli sitten ilmoitus, että minut oli nyt virallisesti sinne hyväksytty ja pystyin aloittamaan viisumirumban. Koska en ollut Suomessa koko kesänä, lähetin passini ja tarvittavat asiakirjat postissa äidilleni ja hän lähetti ne sitten Helsinkiin Etelä-Korean suurlähetystöön. Tarvittavia asiakirjojahan siis olivat se hakemus itse, documents proving personal finance for stay (joka oli siis koululta saamani todistus, että saan Kelalta rahaa ja koululta rahaa ennen reissua.), suosittelukirje ammattikorkeakoulultani, visa issuance number, todistus koulultani että olen suorittanut ainakin yhden vuoden opintoni, yksi passikuva (kokoa 3,5 cm x 4,5 cm), passi, valokopio passista, valmiiksi maksettu kirjattu kirje (jossa merkittynä palautusosoite) sekä 54 euroa käteisenä. Ihan kamalasti kaikkea, joista kaikki eivät tainneet edes olla tarpeellisia.. Kun viisumi oli myönnetty he lähettivät sen takaisin äidilleni, joka sitten lähetti sen minulle postin kautta takaisin Saksaan. Kirjoittelen varmaan myöhemmin paremmin tästä viisumirumbasta, sillä itse en ainakaan hakiessa löytänyt mistään kunnollista tietoa kuinka kaikki hoituu Suomessa.

Saksassa minun täytyi hankkia itselleni tuberkuloositodistus. Ennen kuin lähdin Saksaan otin yhteyttä Suomen suurlähetystöön Berliinissä ja kysyin onko mahdollista hankkia se todistus jostain päin Berliiniä. Heistä ei ollut totta puhuen kauheasti apua, joten otin suoraan yhteyttä erääseen medical centeriin ja kysyin heiltä neuvoa. He vastasivat, että pystyivät minulle sen hoitamaan ja pääsinkin sitten hoitamaan sen ihan vain kävelemällä sinne terveyskeskukseen. Kun tuberkuloositodistus oli hankittu otin siitä varmuuden vuoksi kopion ja laitoin talteen, jotta voin toimittaa sen asuntolalle muuttopäivänä.

Toivottavasti tästä tulee olemaan hyötyä jollekulle tulevaisuudessa. Mikäli on kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä kommenteissa tai sähköpostilla.

Heipparallaa, ensi kerralla kirjoittelenkin jo Koreasta!

Germany and Berlin are now behind. I came to Finland for a 5 days to suprise my little siblings and to show people that I'm still okay. It feels so funny, for some reason, to be here because everything is just like when I left even though I'm not the same Anni that left for Germany in May. I know, sounds so cliche but I'm not lying. I feel like I'm more open and maybe a little bit more grown-up than I was before leaving. 

Even my little sister was so shocked when I just casually talked to her about everything because earlier I was more closed. I even told her about the bad things that happened in Berlin. Yes, some not so good things happened in Berlin as well. But those are the things I don't want to remember about Berlin. I want to remember the feeling of exploring a new part of a city, the moment when I was insanely happy, that moment when I got to let go after a hard week of work and that feeling when I realized I can actually survive on my own. Those are the things I want to remember when I'm old. Even though right now the bad things keep popping up from time to time when I think about Berlin, I know that in the end I won't remember those. In a little time all those bad things will feel like nothing. Time will heal the wounds.


The day after tomorrow right about this time my flight will leave from Helsinki-Vantaa towards Korea. I have to confess, I feel really nervous. But at the same time it doesn't feel real yet. I've just came back from Germany and I'm still so charmed byt it and now I'm going to a yet another new enviroment. Somehow it feels really amazing. If someone had told me few years back that when I'm 20, I would work in Berlin for a summer and then go to Seoul to study for the rest of the year, I would've not believed them. Few years back I would've never been brave enough to go abroad, let alone all by myself. Life couldn't honestly be any better right now. 

I've finally bought my flight ticket from Helsinki to Seoul and from Berlin to Helsinki. So scary. My work here ends already on the 14th and then I have 10 days to rest and panic about Korea. On the 24th I will be flying from Helsinki to Seoul and on the 25th I'm in Korea at 8am and my airport pick-up towards the dorm leaves at 10am. 


The thought about leaving Berlin feels really sad at the moment and too unreal. Soon I won't be here anymore. Soon I'm all alone in a new country, getting used to the new timezone, concentrating to studying and finding a completely new friend group. Berlin has maybe been a little too safe for me because I've had my friend with me all the time at the same hotel and on top of that some people from my university, who I've been able to hang out with and have fun with. 


Even though leaving Berlin is sad, I'm kind of happy to go to a new place. I already know that Seoul will be an amazing place and that everything is gonna be alright. Besides, I'm returning to Berlin in December. Yes, I already have a trip planned. In December, right after my semester in Seoul ends, I'm going to Berlin for a few days and I'll meet my friend there.


Feels so weird that soon I won't be seeing my friend in 4 months. Huhhuh. So in short I'm soon leaving Berlin and it's sad, but at the same time I can't wait for my new adventure in South Korea and I kind of can't wait for school to start.