2018/04/05

Why am I leaving again

Yön pikkutunteina, kaupungin hiljetessä, päähäni pilkahtaa liuta kysymyksiä. Miksi olen lähdössä taas? Eikö minulla ole muka kaikki hyvin täällä? Yritänkö muka paeta jotakin?
Tuntuu oudolta ajatella noin. Olen lähdössä koska on pakko lähteä. Minun on vain yksinkertaisesti pakko lähteä. Aina kevään tullen tunnen, kuinka kaukokaipuu alkaa hiljalleen luikerella takaisin päähäni. Se saa minut haluamaan uuteen ja tuntemattomaan. Tuttu ja turvallinen tuntuu liian arkipäiväiseltä ja arkipäiväinen ei vain yksinkertaisesti tunnu sopivan minulle. Vaikka minulla onkin kaikki täällä hyvin, varsinkin nyt paljon paremmin kuin ennen, silti tahdon lähteä. Välillä tuntuu kuin oikeasti pakenisinkin jotain, mutta oikeasti asia ei ole näin. En yritä paeta. Yritän vain saada kiinni sitä mikä minulta on pakenemassa. Yritän saada kiinni sitä tunnetta, jota tunnen kun pääsen uuteen, ennalta tuntemattomaan paikkaan.
Ennen Saksaa ja ennen Koreaa, minun äiti kysyi että yritänkö vaan paeta jotain täältä. Vastasin silloin että en. Ja nyt kun olen taas lähdössä, tällä kertaa Belgiaan, äitini ei enää edes kyseenalaista miksi olen lähdössä. Koska nyt hän ymmärtää, että minulla on paljon parempi olla seikkailemassa maailmalla kuin nyhjöttää samassa paikassa vuosi vuoden perään. 18 vuotta kuitenkin pysyin samoilla nurkilla, niin eiköhän se loppujen lopuksi jo ole tarpeeksi.
Tuntuu hirveän kliseiseltä sanoa "veri vaan vetää maailmalle", mutta minun tapauksessani tämä pitää täysin paikkansa.

In the small hours of the night, when the city quiets down, questions pop into my mind. Why am I leaving again? Is everything not good for me here? Am I trying to escape something?
Feels weird to think that way. I'm leaving, because I have to leave. I just simple have to leave. Whenever the spring arrives, I can feel how the wanderlust starts seeking back into my head. It makes me want to go to a new and unknown. Familiar and safe feels too mundane and mundane just simply does not go well with me. Even though I have everything good here, especially now more than before, I still want toleave. Sometimes I do feel like I'm escaping something, but really that's not the reality. I'm not trying to escape. I'm just trying catch what is escaping from me. I'm trying to catch that feeling, that I get when I get to go to a new and previously unknown place. 
Before Germany and before Korea, my mom asked if I'm trying to escape something from here. Back then I answered no. And now that I'm leaving again, this time to Belgium, she doesn't question it anymore. Because this time she understands, she understands that it's better for me to be exploring the world than to just stay in the same place year after year. After all I did stay in the same place for 18 years, so I think that's already enough. 
Feels like a cliché to say "blood pulls to the world", but in my case that is completely true. 
Be First to Post Comment !
Post a Comment