Olen asunut nyt Kuopiossa periaatteessa puolitoista vuotta, mutta seitsemän kuukautta siitä ajasta olen ollut poissa Kuopiosta. Kirjoitin tämän kaltaisen postauksen aiemminkin (joka löytyy täältä), mutta nyt noin puolitoista vuotta jälkeenpäin ajatukseni Kuopiosta ovat muuttuneet.
Kun kirjoitin tuota aiempaa postausta, niin mainitsin usein että en tunne Kuopiota vielä täysin omakseni. Nyt asia on kuitenkin muuttunut. Kuopio tuntuu nykyään paljon enemmän omalta kuin koskaan aiemmin. Kuopio on enemmän koti kuin mikään muu paikka ikinä ennen on ollut.

I have now techinically lived in Kuopio for one and half year, but seven months out of that time I have not been in Kuopio. I wrote something similar to this before as well (sorry, the post is only available in finnish but you can check it out here), but now one and half year later my thoughts about Kuopio have changed. When I wrote the previous post I mentioned that I didn't feel like Kuopio was completely mine yet. Now that has changed. Kuopio feels a lot more like my own than before. Kuopio is more like a home than any place has been before. 


Mutta samaan aikaan inhoan ajatusta, että Kuopio on nyt kotini. Rakastan Kuopiota ja sen pieniä virheitä, mutta samanaikaisesti ajatus Kuopiosta kotinani ahdistaa. Suomen mittakaavalla Kuopio on ehkä isohko, mutta maailman mittakaavalla Kuopio on pieni kuin mikä.
Kirjoitin aiemmin, kuinka Kuopiossa kadulla kävellessä vastaan tulee vain tuntemattomia kasvoja ja kuinka nautin siitä. Nykyään asia on aivan toisinpäin. Suurin osa ihmisistä, jotka minua vastaan kadulla kävelevät, ovat minulle edes jollakin tavalla tuttuja.

But at the same time I hate the thought, that Kuopio is now my home. I love Kuopio and it's tiny flaws, but at the same time the thought of Kuopio as my gives me anxiety. In Finland's scale Kuopio is big-ish city, but in the world's scale it's tiny as heck. 
I wrote before how when I walk in the streets I only see unknown faces and I enjoy it. Now it's quite the opposite. Most of the people who I see in the streets, are somehow familiar to me.  


Osa vastaantulijoista ovat jopa kotipaikkakunnaltani tuttuja. Ja totta puhuen se ahdistaa hieman. Mutta arvattavissahan se oli, että näin tulisi ennen pitkää käymään. Tottakai opiskellessa tutustuu lisää ihmisiin, varsinkin jos hiemankaan käy opiskelijapippaloissa sun muissa.
Kun kirjoitin "Minun Kuopioni"- postauksen asuin edelleen Kuopaksen kämäisessä solussa kolmen tuntemattoman tyypin kanssa Männistössä. Ja nyt asun yhdessä yhden parhaimmista ystävistäni kanssa keskustassa. Asiat ovat muuttuneet ainakin asumisen suhteen paljonkin tuolloisesta kirjoituksestani.
Mutta älkää siis nyt käsittäkö väärin, rakastan Kuopiota ja pidän sitä kotikaupunkinani, mutta samanaikaisesti tuntuu kuin olisin ollut samassa paikassa jo liian pitkään.

Some of the people on the streets I know from my hometown. And honestly it makes me feel anxious a little bit. But itis no surprise that this would happen. When you study, you meet new people, especially if you go to student parties even a little. 
When I wrote my "Minun Kuopioni (My Kuopio)"-post I still lived in Kuopas' (student accomodation association) dorm apartment with three complete strangers in Männistö. Now I live with one of my best friends in the city centre. Things have changed a lot, at least in terms of housing, since that post. 
But don't get me wrong now, I love Kuopio and I think of it as my homecity, but at the same time it's starting to feel like I've been in the same place for far too long.