kohta lennetään (taas)

elokuuta 08, 2017



Miulla on nyt vihdoinkin ostettu lentolippu Helsingistä Souliin ja Berliinistä Helsinkiin. Pelottavaa. Miun työt täällä loppuukin jo 14.päivä ja sitten miulla on 10 päivää aikaa levätä ja panikoida rauhassa Koreaa. 24.päivä lennän sitten jälleen Helsingistä Souliin ja 25.päivä olenkin sitten jo Koreassa kahdeksalta aamulla Korean aikaa ja klo 10 lähtee lentokenttäkyyditys kohti koulun asuntolaa.



Ajatus Berliinistä lähtemisestä tuntuu tällä hetkellä surulliselta ja aivan liian epätodelliselta. Kohta mie en enää oo täällä. Pian oon ihan ypöyksin taas uudessa maassa, totuttelemassa uuteen aikarytmiin, keskittymässä opiskeluun ja löytämässä taas uuden kaveripiirin. Berliinissä miulla on ollut jopa vähän liiankin turvallista kun miun kaveri on kokoajan ollut tukena ja seurana samassa hotellissa sekä sen lisäks vielä porukkaa meidän ammattikorkeasta, joiden kanssa on voinut aina hengata ja käydä pitämässä hauskaa.


Vaikka Berliinistä lähteminen onkin surullista, niin mie oon tosi ilonen että pääsen myös uuteen paikkaan. Tiiän jo, että Soul tulee olemaan aivan mahtava paikka ja että kaikki tulee menemään hyvin. Ja sitäpaitsi, mie oon palaamassa Berliiniin takasin taas joulukuussa. Kyllä, miulla on jo seuraava matka suunniteltuna takasin. Joulukuussa lukukauden loputtua Soulissa mie palaan pariks päiväks Berliiniin, jossa tapaan miun kaverin jonka kanssa oon täällä ollut samassa hotellissa töissä ja muutenkin viettäny sen seurassa melkeen koko kesän.


Tuntuu hassulta että en häntäkään pian näe kokonaiseen 4 kuukauteen. Huhhuh. Tiivistettynä siis pian lähden pois Berliinistä ja se on surullista, mutta samalla en malta odottaa uutta seikkailua Etelä-Koreassa ja tavallaan myös odotan innoissani että koulu alkaa.

Suositellut

0 kommenttia