Sitä ajattelee että kun täyttää 20 on yhtäkkiä maagisesti aikuinen. Mikään ei kuitenkaan tunnu erilaiselta. Olen edelleen sama vanha minä. Tykkään edelleen lapsellisista asioista ja en vieläkään ymmärrä miten aikuisen tulisi käyttäytyä. Kun päivä vaihtui syntymäpäivääni ei pääni sisälle ilmestynyt mitään maagisia ilotulituksia ja en yhtäkkiä tiennyt kaikkea. Ajattelin aina, että kun täytän 20 en enää ole teini vaan yhtäkkiä olen ihan oikea aikuinen. Asia ei kuitenkaan näin ole. Vaikka ikäni ei enää ole teinipuolella (englanninkielen seventeen, eighteen, nineteen tyylisesti) en tunne muuttuneeni lainkaan. Totta puhuen jo jonkin aikaa olen pelännyt sitä numeroa. 20. Se on jo yksi viidesosa elämästä. Puolessa välissä neljääkymmentä. Pian minun odotetaan asettuvan aloilleni, hankkivan perheen, ostavan talon ja menevän naimisiin. Tulen tuottamaan pettymyksen. En ole valmis asettumaan vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. Ehkä en edes sen jälkeen. Ehkä en koskaan tule asettumaan aloilleni.