Täältä tullaan Korea!

elokuuta 23, 2017

Kun itse valmistauduin Chung Ang Universityyn hakemiseen en jostain syystä löytänyt yhtään mistään tietoa asiasta. Englanniksi löytyi erittäin vähän ja suomeksikin löytyi pari jotain vanhaa blogia. Joten ajattelin, että mikäli joku joskus haluaa sinne opiskelemaan niin kirjoitan step-by-step mitä itse tein ja miten kaikki miulla sujui. Varoitan jo etukäteen, että tästä tulee tavallista pidempi postaus.

Tämä kaikkihan siis tosiaan alkoi helmikuussa 2017, jolloin tuli sähköpostia vaihtoon lähtemisen mahdollisuudesta. Kaukokaipuu oli niihin aikoihin ihan huipussaan (ja on kyllä vieläkin, tuskin siitä koskaan tulen pääsemään eroon) ja tietysti pelkkä ajatuskin vaihdosta kuulosti aivan järjettömän mahtavalta. Viikon verran mietin, että mihin ihmeeseen mie nyt oikein lähtisin vaihtoon. Ensin mietin Skotlantia, koska sinne halusin mennä suorittamaan alunperin koko tutkintoni. Se ei kuitenkaan jostain syystä tuntunut enää oikealta. Pikkuhiljaa päähän alkoi muodostua ajatus Etelä-Koreaan lähtemisestä. En edes ole varma mistä se lähti, se vaan jotenkin putkahti päähän.

Minähän sitten tietysti aloin kirjoittamaan papereita pari päivää ennen deadlineä ja sain ne saman päivän aikana lähetettyäkin eteenpäin. Jonkin aikaa siitä tuli sitten ilmoitus, että vihreät palavat, jatka vaan hakuprosessissa eteenpäin. Täyttelin sitten mobility-onlinen kautta ihan älyttömän monta lomaketta ja juoksin niihin vuoronperään allekirjoituksen kv-vastaavalta. Koska olen menossa vaihtoon Euroopan ulkopuolelle, pääsin myös täyttämään tukiraha-anomusta (tukiraha oli 1 000 euron suuruinen) koululle. Siihen piti laskea ja eritellä kaikki mahdollinen mitä se reissu tulee maksamaan, kertoa miksi halusi vaihtoon ja mitä uskoi hyötyä uskoi vaihdosta olevan. Kaikki tietenkin englanniksi. Tukiraha-anomukseni hyväksyttiin seuraavana päivänä sen lähettämisestä. Miun piti myös kirjoittaa motivation letter, ottaa virallisen näköinen valokuva, täyttää kaikki tietoni järjestelmään ja kirjoittaa Learning Agreementiin alustavasti mitä kursseja halusin ottaa. Kursseista tulen myöhemmin kirjoittamaan paremman postauksen, kunhan pääsen ne aloittamaan.

Kun olin vihdoin ja viimein saanut paperit valmiiksi, vein ne opintotoimistoon ja he lähettivät ne eteenpäin. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että host university oli hyväksynyt hakemukseni ja sieltä tuli ihan mukavan kattava tietopaketti sähköpostilla. Tietopaketissa mm. kerrottiin koulun omasta hausta, asuntolasta (jonne muuttaakseen tarvitsee tuberkuloosi-todistuksen), viisumin hakemisesta, kursseista, lentokentältä hausta ja kaikesta muusta tärkeästä.

Tämän jälkeen hakeuduin terveydenhoitajalle juttelemaan rokotuksista. Terveydenhoitaja käski sitten ottamaan yhteyttä kotikunnan terveyskeskukseen rokotetietojen saamiseksi. Soitin sitten sinne ja pyysin rokotetietojani. He lähettivät rokotetietoni minulle postissa. Siitä sitten sain ajan rokotelääkärille, joka antoi reseptit aivokalvontulehdusrokotteeseen, japanin aivokuumerokotteeseen sekä lavantaudin rokotteeseen. Kaikkia noita oli onneksi paikallisessa apteekissa, joten noudin ne vaan sieltä. Kävin samana päivänä ottamassa aivokalvontulehdusrokotteen sekä ensimmäisen erän japanin aivokuumerokotusta terveydenhoitajan avoimella vastaanotolla. Toisen osan japanin aivokuumerokotteesta otin päivää ennen lähtöäni Saksaan. Lavantautirokote oli puolestaan suun kautta otettava, joten sen pystyin ottamaan omatoimisesti Saksassa. Koulu onneksi maksoi minulle takaisin ottamani rokotteet, koska ne maksoivat 350 €.. Kuluista voisin myöhemmin myös kirjoitella lisää.

Itse hakeminen sinne kouluun tapahtui sitten netin kautta. Ennen sitä kuitenkin koulun piti lähettää Chung Angiin nomination letterit tai jotain sen tyylistä. Kun ne oli lähetetty ja hakuaika alkoi toukokuun alussa, koulu lähetti minulle salasanan ja käyttäjätunnuksen internethakemukseen.Täytin kaikki siellä päässä ja luulin, että ne tulisi lähettää vielä paperisenakin, mutta luulin väärin.

Kesäkuussa tuli sitten ilmoitus, että minut oli nyt virallisesti sinne hyväksytty ja pystyin aloittamaan viisumirumban. Koska en ollut Suomessa koko kesänä, lähetin passini ja tarvittavat asiakirjat postissa äidilleni ja hän lähetti ne sitten Helsinkiin Etelä-Korean suurlähetystöön. Tarvittavia asiakirjojahan siis olivat se hakemus itse, documents proving personal finance for stay (joka oli siis koululta saamani todistus, että saan Kelalta rahaa ja koululta rahaa ennen reissua.), suosittelukirje ammattikorkeakoulultani, visa issuance number, todistus koulultani että olen suorittanut ainakin yhden vuoden opintoni, yksi passikuva (kokoa 3,5 cm x 4,5 cm), passi, valokopio passista, valmiiksi maksettu kirjattu kirje (jossa merkittynä palautusosoite) sekä 54 euroa käteisenä. Ihan kamalasti kaikkea, joista kaikki eivät tainneet edes olla tarpeellisia.. Kun viisumi oli myönnetty he lähettivät sen takaisin äidilleni, joka sitten lähetti sen minulle postin kautta takaisin Saksaan. Kirjoittelen varmaan myöhemmin paremmin tästä viisumirumbasta, sillä itse en ainakaan hakiessa löytänyt mistään kunnollista tietoa kuinka kaikki hoituu Suomessa.

Saksassa minun täytyi hankkia itselleni tuberkuloositodistus. Ennen kuin lähdin Saksaan otin yhteyttä Suomen suurlähetystöön Berliinissä ja kysyin onko mahdollista hankkia se todistus jostain päin Berliiniä. Heistä ei ollut totta puhuen kauheasti apua, joten otin suoraan yhteyttä erääseen medical centeriin ja kysyin heiltä neuvoa. He vastasivat, että pystyivät minulle sen hoitamaan ja pääsinkin sitten hoitamaan sen ihan vain kävelemällä sinne terveyskeskukseen. Kun tuberkuloositodistus oli hankittu otin siitä varmuuden vuoksi kopion ja laitoin talteen, jotta voin toimittaa sen asuntolalle muuttopäivänä.

Toivottavasti tästä tulee olemaan hyötyä jollekulle tulevaisuudessa. Mikäli on kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä kommenteissa tai sähköpostilla.

Heipparallaa, ensi kerralla kirjoittelenkin jo Koreasta!

Saatat myös tykätä

1 Kommenttia

Popular Posts