Mitä tulevaisuus tuo tullessaan

heinäkuuta 20, 2017

Oon taas lähiaikoina ruvennut haaveilemaan uusista matkakohteista, joihin haluaisin seuraavaks matkustaa. Nykyinen matka ei ole vielä edes puolessavälissä ja jo olen miettimässä uusia matkakohteita. Pitäisi elää hetkessä, mutta välillä se vaan on niin vaikeaa. Vaihtoehtoja on ihan järjetön määrä ja valintojen tekeminen on vaikeaa. Ihan vaan ajankuluksi ajattelin sitten kirjoitella ylös paikkoja, joihin tällä hetkellä suunnittelen tulevaisuudessa meneväni. Tää sai osittain inspiraation siitä, kun tänään juttelin työkaverin kanssa ja hän sitten kertoi asuneensa vähän ympäri Eurooppaa ja mie tajusin että mie voin ihan oikeesti myös tehä näitä asioita vaikka en meniskään koulun kautta. Voin ihan oikeesti vaan kiertää ympäri maailmaa, asua eri maissa ja työskennellä siellä sun täällä ilman että koulu on tukemassa siinä takana. Jotenkin hauskaa että kesti näinkin pitkään tajuta, että ei se koulun loppuminen tule olemaan maailman loppu vaan enemmänkin uuden alku.

Berliini
Ihan selväähän se on, että haluan vielä palata tänne. Viikoksi, kahdeksi, kuukaudeksi tai ehkä jopa vuodeksi. Tää kaupunki on niin ihana ja tällä on niin paljon annettavaa. Tuntuu että miut on siunattu, koska oon tavannut täällä aivan älyttömän ystävällisiä ihmisiä ja negatiiviset kokemukset on jäänyt aikalailla nollaan. Haaveilin että pääsisin tänne vaihtoon, mutta se ei ikävä kyllä ole mahdollisuus ihan vaan koska meidän koululla ei ole täällä yhteistyökumppaneita. Asuminen Berliinissä kokoaikaisesti houkuttelisi myös, mutta saa nähdä. Ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Bryssel
En tiiä oonko maininnut jo täällä asiasta, mutta meidän ammattikorkeassa (Savoniassa) on mahdollista hankkia double degree eli kaksoistutkinto Belgialaisen BBI-Instituutin kanssa. Tää tarkottaa basically sitä että opiskelet vuoden BBI:ssa ja sitten kun valmistut Savoniasta niin valmistut samalla myös BBI:sta. Kaksoistutkinnon mahdollisuus sai miut myös alunperin hakemaan Savoniaan, mutta sitten se jotenkin jäi vaan ajatukseks. Nyt oon kuitenkin taas vakavissani ruvennu miettimään asiaa ja vuosi Brysselissä houkuttelis niin paljon. Mutta sitten se tarkottas sitä, että oisin vuoden päästä lokakuussa taas lähdössä.

Malta
Mie en oo koskaan käynyt Maltalla. Oon nähnyt vaan kuvia ja haaveillut kuinka joku päivä pääsisin sinne. Meri kaikkialla ja historian havinaa nurkan takana. Loma tuonne olis täydellinen, mutta myös pidempi reissu houkuttelis. Osaan jo kuvitella miten herään joka aamu ja pääsen näkemään kauniin meren. Aah.


On niin monia paikkoja joita haluan vielä nähdä, mutta jos oisin laittanu ne tähän listalle niin tää ei ois ikinä loppunu.

Saatat myös tykätä

2 Kommenttia

  1. Brysseli on näistä ainoa, jossa olen itse käynyt - mielenkiintoisia kohteita siis olet listalle valinnut :) Mut just niinkuin sanoit, maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja, että niitä on ihan mahdoton listata :D

    https://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti ainakin Berliinissä joskus käymään jos tilaisuus vaan löytyy ;D.

      Poista

Popular Posts