Siitä on nyt jo vähän yli kolme kuukautta, kun oon edes kirjoittanut jotain tännepäin. On ollu kiire ja silloin kun ei oo ollut kiire, niin mieli on ollu niin alhainen, että kirjoittaminen ei oo oikein sujunut. Nää viimeset kolme kuukautta on ollut varmaan tapahtumarikkaampia kuin miun koko vaihtoaika Luxissa. Mitäs kaikkee tässä välissä sitte on tapahtunut?

Kävin Suomessa lomailemassa ja juhlimassa synttäreitä huhtikuussa, mursin pikkurillini (onneks nyt on kipsi poissa ja sormikin toimii melkein ihan samalla tavalla kuin aiemmin), uuden asunnon etsiminen Kuopiosta alkoi (ja asunto myös löytyi!), oli finalsit (joista en yhdestäkään päässyt läpi loppujen lopuksi 🙃), sain aivan mahtavan harjoittelupaikan kesäksi Berliinistä (jonne matkustinkin toukokuun lopussa ja täällä olen edelleen), vietin melkein viikon putkeen vain neljän seinän sisällä ennen Berliiniä, itkin katsoessa Avengersin Endgamea, rakastuin Pokemonejen maailmaan uudestaan Detective Pikachun kautta, matkustin Pariisiin näkemään BTSn uudestaan (ja herranjumala kun tällä kertaa jopa näin niiden naamat kun istuin nii lähellä) ja tapasin ihania uusia ihmisiä täällä Berliinissä.

Se miten mie mursin pikkurillini saa jäädä nyt hämärään teiltä, sillä miulle riitti kun lääkärit katso oudosti ja saattoi naurahtaa kun kerroin miten se sormi oikeesti oli murtunut. Alkoholilla saattoi tai saattoi olla olematta osansa asiassa. Ja tosiaan, miun kämppis Suomessa ilmoitti miun vierailun aikana, että hän on muuttamassa muualle yhteisen ystävämme kautta, joten sain nyt etsiä etänä itelleni uutta asuntoa koko toukokuun. Olin itsekkin jo onneks miettiny, että ois ihan kiva muuttaa yksikseen vihdoinki asumaan, joten en oo tästä ilmoituksesta kauheammin tuohtunut ja onneksi löytyi myös asuntonäytöissä puolesta kävijöitä. Löysinkin unelmien asunnon sitten jo toukokuun puolessa välissä, laitoin hakemuksen ja pääsin vuokralaiseksi siihen! Heinäkuun alusta asti siis asunto yksin omalla nimellä vuokrattu 😍. Vaikkakin muuttamaan pääsen vasta harkan jälkeen elokuussa.
Ja harjoittelusta puheenollen miut sijoitettiin yhteen aivan ihanaan hotelliin, jossa tuttuni oli toissa kesänä ja jossa kaverini on maaliskuusta asti ollut harkassa, ja en voisi olla yhtään onnellisempi. Tän lisäks asun taas pitkästä aikaa samassa kaupungissa vaihtarikaverini A:n kanssa, mikä on aivan ihanaa 😍 Viime kerrasta onkin kulunu jo kaks vuotta kohta, jolloin asuttiin molemmat Soulissa. 

Mutta tässäpä varmaan ihan tarpeeks näistä kuulumisista tällä kertaa, lupaan että yritän parhaani mukaan tänne useammin kirjoitella. Vaikka ei teitä lukijoita kauheammin taida olla, botit ovat enemmänkin tainneet ottaa tän paikan haltuunsa :'D

Siitä on melkein kuukausi, kun päivitin viimeksi tänne blogiin. Onkohan täällä enää ketään? Tän kuukauden ajan kirjoittaminen on käynyt miun mielessä vähän väliä ja miulla on lista asioista, joista haluaisin kirjoittaa. Tahtoisin kirjoittaa varmaan kaksi kuukautta sitten tapahtuneesta Frankfurtin reissusta ja hiihtolomaisesta Maltan reissusta, ja kuinka paljon rakastuin Maltaan. Tahtoisin kirjoittaa koti-ikävästä, yksinäisyydestä ja levottomuudesta. Mutta aina kun avaan Bloggerin ja alan kirjoittamaan, asiat vain katoavat päästä. Tuntuu, kuin päässä olisi joku tukos joka vaan estää minnuu ilmaisemaan itseni kunnolla.

Yritän jatkossa kuitenkin parhaani mukaan päästä eroon päätukoksesta, ja kirjoittaa mahdollisimman usein. Vaikka periaatteessahan kirjoitan tätä blogia pääasiassa pelkästään itselleni muistoksi, mutta mikäli tänne joku joskus eksyy niin haluan kertoa seikkailuistani inspiroidakseni muitakin seikkailemaan ja ajatuksistani, jotta ihmiset tietävät etteivät he ole ajatuksiensa kanssa yksin.
Mutta nyt kuitenkin itse postaukseen aiheesta, jonka olen lähiaikoina huomannut olevan miulle erittäin rakas. Kuopio. Tiedän, oon kirjoittanut tästä aiheesta jo monta monituista kertaa tänne, mutta kirjoitanpa tän nyt kuitenkin. Tää postaus on kuitenkin myös tosi paljon muuta kuin pelkästä Kuopiosta, ja tää saattaa mennä hieman jopa höpöttelyn puolelle.


Mie oon täällä maailmalla huomannut, että mie kaipaan Kuopioon. Enkä pelkästään ihmisten takia. Yleensä kaipaan paikkoja, koska miulle rakkaat ihmiset on siellä, mutta mie kaipaan Kuopiota vaikka ne miulle rakkaat ihmiset ei oiskaan siellä. Mie kaipaan Kuopioon, koska se on just sopivan kokonen ja sieltä löytyy (melkein) kaikki mitä tarvitsen. Mie voin puhua siellä omaa kieltäni ja myös omaa karjalaista murrettani, vaikka kaikki ei sitä takaisin miulle puhukkaan. Tarvittaessa miun on myös tosi helppo karata ihmismäärää ja kaupunkia, ja ottaa vaan jalat alle ja kävellä lähimpään metsään. Tai voin kiivetä tornille katsomaan auringonlaskua ja nähdä kaikki ne puut ja kaikki ne järvet.
Talvella voin mennä kylmyyteen lumen keskelle ja jos ihan hulluksi rupean, niin voin myös mennä hiihtämään tai luistelemaan. Kuopiossa voin kävellä ihan minne vaan, ilman että eksyn välissä. Ja vaikka sattuisinkin menemään vähän tuntemattomammalle kadulle, niin miun on silti helppo löytää takasin kotiin. Kuopiota mie voin kutsua kodiksi, vaikken siellä olekaan kauaa oikeasti asunut ja Kuopiossa mie voin olla vapaa tekemään ihan mitä ikinä haluan. Tarvittaessa kuitenkin voin myös ottaa bussin ja mennä takasin näkemään perhettä vaan parin tunnin matkan päähän.


Vaikka mie rakastan Kuopiota ja pidän sitä enemmän kotikaupunkinani kun Joensuuta, niin silti en voi olla täysin varma tuunko jäämään sinne. Kuopiolla on aina erityinen paikka miun sydämessä, mutta todellisuus on, että Kuopio on loppujen lopuks aika pieni kaupunki. Valmistumisen jälkeen töiden löytyminen pelkästään Kuopiosta tuskin on täysin taattua ja yksin asuminenkin osaa siellä olla aika kallista.


Mie oon lähiaikoina miettiny tosi paljon, ett mitä mie oikeen teen elämälläni kunhan valmistun. Välillä huolestun, kun valmistuminen on niin lähellä ja miulla ei oo vieläkään hajua mitä haluan tehdä. Haluaisin vaan pysyä tässä, paikallani, ainakin vielä vähän aikaa. Haluaisin opiskella vielä hetken aikaa ja vältellä oikeesti aikuistumista. Mutta samalla en myöskään malta, että pääsen töihin ja pääsen elämään palkkarahoilla Kelan tukien sijaan. Kuitenkin kun rupean miettimään töitä, niin en yhtään tiedä mihin edes haluaisin töihin. Haluaisin hakea Opetushallituksen kautta Koreaan suurlähetystöön tai Business Finlandille, mutta nekin on vaan väliaikaisia harjoittelupaikkoja opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Haluisin opiskella alaani lisää jossain ulkomailla, mutta haluaisin myös hetken aikaa vaan olla Suomessa ja asettua paikoilleni.



Välillä aina haaveilen pienestä kodista jossain päin Suomea. Kaupungin läheisyydessä, lähellä ihmisiä ja lähellä kahviloita. Sisustaisin miun kodin kasveilla ja hankkisin kaksi kissaa. Saisin puhua omaa kieltäni ja ei tarvitsis aina etsiä sanoja toisesta kielestä joilla olisi sama tarkoitus kuin suomenkielisillä sanoilla tai lausahduksilla. Mutta samalla haaveilen matkailevani maailmaa ja näkeväni 30 maata ennenkuin täytän 30. Haaveilen yhtenä viikkona lomailevani rannalla auringonpaisteessa ja seuraavalla viikolla olevani miljoonakaupungissa ihmisjoukkion keskellä.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka se pelottaakin, niin loppujen lopuks tulevaisuus kuitenkin tulee halusitpa sitä tai et.

3 kuukautta vaihtoa jäljellä ja pakostahan tässä rupeaa jo miettimään, että mitäs tämän jälkeen? Kesäksi tarkoitus olisi suunnata vihon viimeiseen harkkaan ennen valmistumista, ja olen täksikin harjoitteluksi hakenut Berliiniin, jossa olin viimeksi 2 vuotta sitten perusharjoittelussa.
Toivottavasti paikka sieltä tippuu ja pääsen kesän viettämään Berliiniin, jossa minulla onkin sitten onneksi yksi kaveri jo harkassa tällä hetkellä ja toinen kaveri asuu siellä. Ei ainakaan tule siellä siis olemaan ihan yhtä yksinäistä, mitä täällä Luxemburgissa on ollut.


Vaikka tunnunkin Berliinissä käyvän joka vuosi ainakin kerran (viime vuoden reissusta Berliiniin postaus löytyy täältä), niin silti tuntuu että lista siellä käytävistä paikoista vaan kasvaa kasvamistaan, eikä loppua vain näy. Nytkin kaverini on suositellut niin paljon paikkoja, mm. korealaista kanaravintolaa, että lista on varmaan kilometrin pituinen. Joten jos kesäksi Berliiniin pääsen, niin ainakaan vapaa-ajalla tekeminen ei lopu kesken.


Kunhan Berliinistä palaan noin elokuun puolessavälissä, niin sitten onkin elämän pelottavimman hetken aika; ammattikorkeakoulusta valmistuminen. Pelottaa jo valmiiksi, ja olenkin vähän väliä laittanut sähköpostia niin opolle kuin myös vaihdon vastuuopettajalleni, että onhan kaikki kunnossa, että pääsen syksyllä valmistumaan. Opparikin (tai noh, opparin kaltainen) on jo reilusti yli puolenvälin ja vain muutama vaihe sekä Maltalla käyminen siitä puuttuvat. Nyt kun valmistuminen alkaa olla jo näkyvissä, niin voin myös vastata menneisyyden minulle, että kyllä sinusta restonomi tulee!


Postauksessa näkyvät kuvat on kaikki yhtä lukuunottamatta, keskimmäinen otettu Bastognessa, Belgiassa, otettu Luxemburgissa.

Aloin viime viikolla huolehtimaan ihan liikaa siitä, että joutusin viettämään synttärini huhtikuussa ihan yksin Luxemburgissa. Mutta sitte päähän pilkahtikin aika mahtava idea, entäs jos matkustan jonnekin muualle yksin? Eihän se tietenkään paljon eroa, mutta sen sijaan, että viettäisin synttärini yksin tylsyydessä, voisin viettää synttärini yksin ja jännittävässä uudessa paikassa.
Joten rupesinkin tuumasta toimeen, kävin Skyscannerin huolella läpi ja katsoin youtubevideoita, ja sain matkasuunnitelman valmiiksi.

9 päivää Roomassa, Thessalonikissa sekä Ateenassa. Kaksi eri maata, kolme kaupunkia, yksi junamatka ja kolme lentoa. Suunnitelmana on nyt siis lentää ensin Roomaan, viettää siellä 4 päivää pääasiassa syöden ja nähtävyyksiä nähden. Rooman jälkeen on aika lentää Thessalonikiin 4 päiväksi nauttimaan merestä ja merellisestä ruuasta. Thessaloninkista siirtyisin junalla Ateenaan 3 päiväksi ja sen jälkeen palaisin takaisin Luxemburgiin.

Majoittuminen tottakai tapahtuis hostelleissa, ihan vaan rahaa säästääkseni ja ehkä myös tutkimusseuraa löytääkseni. Oon jo netistä jokaisesta kaupungista itelleni ettiny hostellit valmiiks arvosteluja lukemalla, mutta harkitsen vielä että jos viettäsinkin synttäriyöni joko hienossa hotellissa tai airbnbssä, mutta saa nähdä tuleeko budjetti riittämään siihen.

Mitään ei kuitenkaan vielä oo varattu, pitäs varmaan pikkuhiljaa niitä ensi kuussa ruveta varailemaan.. Pitää kuitenkin ensin odottaa, että onko silloin sattumoisin tulossa vierailijoita Suomesta.

Tämän matkan lisäksi oon myös maaliskuun alussa suuntaamassa Maltalle, sillä loppupaperini perustuu sinne, ja tämähän on tottakai hyvä tekosyy suunnata sinne lomaviikolla ;)

Jälleen on vuosi vierähtänyt noin vain ohi. Tämä on nyt kolmas vuoteni, kun teen jonkinlaisen vuosikatsauksen vuoden lopussa, vuoden 2017 katsauksen löydät täältä ja vuoden 2016 katsauksen täältä. Ja mikä vuosi tää on ollukkaan! Kaikki ei oo aina mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja vuosi 2018 ei välttämättä ollu henkisesti tai fyysisesti mitenkää helpoin mahdollinen, mutta selvisin siitä ja sehän se on se tärkein asia!

Vuonna 2018 minä...

Lensin lentokoneella 13 kertaa
Näin 5 uutta maata, jotka ovat Hollanti, Belgia, Englanti, Luxemburg ja Ruotsi (tästä postaus tulossa joskus kunhan saan sen aikaiseksi kirjoitettua)
Kävin 9 uudessa kaupungissa
Kirjoitin 20 uutta blogipostausta (tämä mukaanlukien, on ollut näköjään vähän hidas vuosi)
Muutin 2 kertaa (kerran Kuopion sisäisesti ja yhteen ystäväni kanssa, toisen kerran Luxiin)
Koin koti-ikävää ensimmäistä kertaa elämässäni
Vietin aivan liian monta tuntia koulussa, ajattelen kuinka Hotel Management ei vaan ole miun ala ja että kyllä se Tourism Management on enemmän miun makuun
Harkitsin vaihtovuoden keskenjättämistä 3 kertaa 
Päätin jaksaa vaihtovuoden loppuun asti 3 kertaa
Vuoden toiveistani 11/13 toteutui (viittaan tällä siis tähän)
Sain vihdoinkin pysyvän ajokorttini
Värjäsin hiukset aivan liian monta kertaa ja viidellä eri värillä

Vuoden 2018 parhaat palat

Amsterdam
Maaliskuussa lähdin ensimmäistä kertaa kaveriporukalla ulkomaille, ja olin huolissani. En yhtään tiennyt, kuinka reissu tulisi menemään ja selviäisinkö edes reissusta hengissä. Loppujen lopuksi kuitenkin tajusin, että ei minulla ollut mitään pelättävää. Ystävistä tuli vain paljon läheisempiä ja Amsterdam oli aivan järjettömän kaunis (vaikka haju ei välttämättä ollut mitenkään parhaimmasta päästä).


Tukholma (postaus tästä tulossa jossain vaiheessa)
Loppukokeiden loputtua otin hieman omaa lomaa kolmeksi päiväksi ja suuntasin saksalaisen kaverini A:n mukana Tukholmaan. Hassua ajatella, että oon kuitenki asunu melkeen 20 vuotta ihan Ruotsin vieressä, mutta silti en oo koskaan käynytkään siellä. Nyt on kuitenkin sekin paikka nähty, ja vielä lisää tekisi mieli siellä seikkailla ja tutkailla. Rakastuin Tukholmaan ja olin niin onnellinen, kun kaupassa myytiin Fazerin sinistä. Kaveri A:nkin näkeminen oli aivan mahtavaa ja oli ihanaa päästä taas vaihtelemaan kuulumisia kasvokkain, koska viimeksi näimme kesällä miun pienellä minireissullani.

Tuntuu, että tässä vaiheessa vuosieni kohokohdat on oikeasti vaan lempimatkani, mutta onneksi nyt kuitenkin näin. Matkat kuitenkin on se asia, joka miulla jää parhaiten mieleen, varsinkin kun on hyvää seuraa.

Aioin kirjoittaa, kuinka elämä vuonna 2018 ei todellakaan ole ollut yhtä mielenkiintoinen kuin vuonna 2017, mutta sitten tajusin että kyllähän se on ollut. Olen vain antanut huonojen hetkien ja muistojen piilottaa ne hyvät ja ihanat muistot miulta. Välillä on ollut vaikeaa, varsinkin vaihdon alkaessa ei ole ollut niin helppoa, mutta olen kuitenkin päässyt matkustelemaan, näkemään lempiartistini livenä, saanut nauraa ja päässyt näkemään ystäviäni Korea-ajoilta. Vuoden 2018 aikana aloin olemaan ihan varma, että menen opiskelemaan maisterin Koreaan, mutta loppuvuodesta palatessani hetkeksi Suomeen aloin epäilemään asiaa.

Jatkuva paikasta toiseen siirtyminen alkaa pikkuhiljaa muuttumaan ehkä jopa hieman henkisesti raskaaksi, kun ei ole hetkeen ollut mitään pysyvämpää paikkaa tai pysyvyyttä ylipäänsä elämässä. Missaan niin paljon asioita ollessani poissa ja vaikka tiedän, että se on osa matkustaen elämistä, se ei silti tunnu enää niin mukavalta ja toivon aivan liian usein kuinka voisin olla osana ystävieni ja perheeni saavutuksia ja uusia elämäntilanteita.
Alkuvuodesta en vielä tiennyt, kuinka tulisinkaan päättymään yhtäkkiä kuukauden varoitusajalla Luxemburgiin Belgian sijaan ja en tiennyt, kuinka erilainen tämä vaihto tulisi olemaan edellisestäni.

Saa nähdä, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan. Tälle vuodelle miulla on jonkin verran suunnitelmia bloginkin suhteen, niin toivottavasti saan nyt edes vähän enemmän aikaiseksi kirjoitettua kuin vuonna 2018.

Kiitos kaikille, jotka olette tänne asti lukeneet ja hyvää uutta vuotta! Mitä kaikkea te teitte vuonna 2018 ja mitkä olivat lempireissunne? Kertokaa rohkeasti vain kommenteissa :)

Alotan kirjottamisen ja parin lauseen jälkeen en enää saa kirjotettuu yhtään enempää. Tuntuu kuin kaikki motivaatio kirjottaa ois vaan kadonnut. Rakastan kirjottamista ja oon jopa hieman riippuvainen siitä, mutta välillä tää on vaikeeta.
Kirjottamista ei helpota yhtään se, että elämässä ei kauheesti oo tällä hetkellä muuta kun koulunkäynti, ens viikolla olevat finalsit ja päivien laskeminen Suomessa vietettävään jouluun. Sopeutuminen tänne ei oo muuttunut yhtään helpommaksi ja vaikka koulussa löytyy ihmisiä joille jutella, ei vapaa-ajalta tälläsiä ihmisiä löydy. Tätä pientä yksinäisyyttä kuitenkin onneks helpottaa viikon päästä tapahtuva reissu Tukholmaan saksalaisen kaverin kanssa ja suomalaisten kavereiden tuleminen tännepäin maailmaa tammikuussa.
Miulla on edelleen luonnoksissa kirjotus kuukauden (vai kahden?) takaisesta Liègen reissusta, mutta en oo jotenkin saanu sitä vieläkään kirjotettua loppuun. Ehkä se vielä ilmestyy tänne ajallaan. Siihen asti yrittäkää, jos täällä ketään enää on edes jäljellä lukemassa, kestää miun epäsäännöllisen postaustahdin kanssa.

Postauksen kuvat on kuukauden takaisesta retkestä Viandenin kylään ja siellä sijaitsevaan linnaan.

Kun olin Koreassa ihmettelin kun kaikki kaverini jostain syystä fanittivat ihan täysillä korealaista ryhmää nimeltä BTS. Pidin heitä ehkä jopa vähän hulluina, mutta kuunneltuani heitä ymmärsin heidän hullaantumisensa. BTS, koreaksi 방탄소년단 [bangtan sonyeondan], on siis seitsemänhenkinen korealainen "yhtye", johon kuuluvat johtaja RM (Kim Namjoon), J-Hope (Jung Hoseok), Jin (Kim Seokjin), Jimin (Park Jimin), Suga (Min Yoongi), Jungkook (Jeon Jungkook) sekä V (Kim Taehyung).


Joten kun kuulin, että BTS on vihdoinkin tulossa Euroopan kiertueelle niin arvaatkaa vaan ostinko liput. No tottakai! Maksoi ihan liikaa, mutta niin sen arvosta. Ilman ongelmia ei tietenkään lippuja ostettu, koska olin ekana menossa Amsterdamin keikalle, joka olisi ollut viikonloppuna. Mutta arvatkaas vaan sainko lippua, kun keikkapäivä sattui vielä Jiminin syntymäpäivällekin vielä. Jäin ilman lippua ja kiirehdin nopeasti katsomaan, josko saisin lipun vaikka jommallekummalle Berliinin keikalle. Nekin loppuunmyyty. Pariisi? Loppuunmyyty. Kaikki liput loppuunmyyty sekunneissa. Toivo keikkalipuista alkoi pikkuhiljaa hiipua ja epätoivo ottaa valtaa. Kunnes tajusin, että Lontoon keikoille lipunmyynti alkaa tunnin myöhemmin kuin muille Euroopan keikkapäiville! 
Joten tasan siihen aikaan, kun lipunmyynti alkoi, päivitin sivun ja pääsin jonoon. Jonotin jotain 10 minuuttia ihan paniikissa, ajatellen että nyt olen menettänyt sen yhden mahdollisuuden BTSn nähdä livenä. Mutta onni onneks potkas! Pääsin ostamaan lipun istumapaikalle 10.10. olevalle keikalle! 


Seuraavat kuukaudet ennen keikkaa kulkikin sitten aivan liian hitaasti ja sitten vihdoinkin se päivä koitti! Otin junan ja bussin Wiltzistä lentokentällä aikaisin aamusta ja suuntasin Lontooseen! Tunti ja 20 minuuttia myöhemmin laskeuduin Heathrown lentokentälle ja sain matkustaa kaksi tuntia hotellilleni Canning Towniin, vain yhden metropysäkin päähän o2-areenasta. Koska en koskaan ennen ole käynyt Lontoossa saatikaan Englannissa, niin olin ehkä hieman paniikissa että millanen paikka se oikeen oon ja ymmärränkö yhtään mitään mitä ihmiset sanoo miulle. Mutta hyvin selvisin, sain hotelliinkin helposti kirjauduttua ja ruokakaupassakin yllättävän helppo asioida. 


Hankittuani hieman ruokaa ja karkkia - enimmäkseen karkkia - aloin vihdoinkin valmistautua keikalle. Pakkelia vaan naamaan ja hiukset kuntoon. Vaikka olinkin liikenteessä yksin, niin tapasin areenalla sitten erään twitteristä löytyneen suomalaisen ARMYn (BTSn fanien nimi) ja suunnattiin hänen kanssaa ostamaan miulle armybomb keikkaa varten ja hengailtiin hetken aikaa siellä areenan pihalla. Joillakin ihmisillä oli oikeesti aivan mahtavia asuja! Ja oli myös jotenkin niin ihanan raikastavaa vihdoinki puhua suomea pitkästä aikaa, koska täällä Luxissa en tunne ketään suomalaista..


Mutta anyways, jonkin aikaa pihalla ja areenan sisällä aikaa vietettyämme ja Starbucksissa käytyämme, suuntasimme porteista sisään. Turvatarkastus oli totta puhuen aika simppeli, koska se oli vaan että ne kahto taskulampun kanssa reppuun sisälle, käveltiin metallintunnistimista läpi ja that's it. Jälleen vietettiin hetken aikaa istuskellen, ennenkuin keikka alkoi olla jo lähellä ja meidän tiet erkani kun itse suuntasin korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja hänen istumapaikkansa oli vähän alempana. Miun istumapaikalla törmäsinkin sitten kahteen italialaiseen, miun ikäseen, tyttöön joiden kanssa sainkin sitten jutella niitä ja näitä ennenku keikka alko. 


Keikka oli ihan järjettömän ihana, kiljuin niin paljon että unohdin hengittää, nauroin ja itkin. Olin oikeesti niin onnellinen, koska näiden ihmisten musiikki on vaikuttanut miun elämään enemmän kun mitä suostun myöntämään. Ikävä kyllä Jungkook oli vahingoittanu jalkansa jotenki ja ei päässyt tanssimaan. Tää ei kuitenkaa tullu yllätyksenä, koska tää oli jo ekana Lontoon päivänä tiedossa. Tuli jotenkin surullinen olo, kun Jungkook pyyteli anteeks että hän ei pysty esiintymään. Mutta onneks ihmiset tajus ruveta hokemaan it's okay koreaks. 


Keikan loputtuu tuli vähän sellanen, apua pyörryn kohta-olotila. Onneks kuitenkin selvisin pyörtymättä ja matkalla metroon, törmäsinkin sitten yhteen brittiläiseen tyttöön jolta oli loppunu akku puhelimestaan ja sen piti saada yhteys kyytiinsä, joten lainasin hetkeks miun powerbankkii ennenkun suuntasin jonottamaan puoleks tunniks metroon. Metro oli oikeesti ihan täpötäynnä ja se oli ihan järjetöntä, mutta onneks tarttes kestää vaan yhen pysäkin ajan.


Seuraavana päivänä suuntasinkin aamuviideltä jo takasin kohti Luxemburgia, vaikka kuinka olis tehny mieli vielä jäädä Lontooseen kuuntelemaan enkkua ja seikkailemaan, mutta se saa jäädä seuraavan vuoden puolella olevalle Lontoon reissulle sitten. 

P.S. Ikävä kyllä tätä postausta kasaan laittaessani tajusin, että en saanut yhtään hyvää kuvaa Vstä, Jungkookista, Jinistä tai J-Hopesta, joten heitä ei noissa kuvissa näy D: Fanitan kuitenkin heistä jokaista aivan yhtä paljon, joten surettaa vähän..