Eräänä "heikkona" hetkenä päätin, että haen taas opiskelemaan.  Totta puhuen tajusin jo restonomiopintojen viimeisenä vuotena, että ehkä tämä ei olekaan ihan minua varten. Restonomi voi periaatteessa tehdä vähän kaikenlaista, mutta usein ne stereotypiset työpaikat (ravintolat, hotellit yms.) ovat erittäin rankkoja. Tietysti etenemismahdollisuuksia ja erilaisia vaihtoehtoja restonomina löytyy, mutta itselleni tämä ei vain tuntunut siltä mitä odotin. Ymmärrän kyllä vieläkin miksi kannattaa opiskella restonomiksi, mutta minulle tämä ei vain ole sitä mitä tahdon tehdä. 

Josta päästäänkin siihen, että mitä aion hakea opiskelemaan. Ensimmäiseksi vaihtoehdoksi valikoitui Maataloustieteen (Kasvintuotantotiedeiden linja) Helsingin yliopistossa, toiseksi Biologia (Kasvitieteiden linja) Helsingin yliopistossa sekä Biologia Turun yliopistossa. Ja koska en ole käynyt lukiota ja olen jo menettänyt ensikertalaisuuteni, tulee minun opiskella ekstra-ahkerasti. Mikä on vähän hauskaa, koska en ole koskaan oikeasti työskennellyt näin kovasti mitään tavoitetta kohti. 

Mie aloitin opiskelun melkein heti vuoden vaihduttua, mutta nyt oon pitänyt viikon taukoa. En ole tän viikon aikana yksinkertaisesti pystynyt opiskelemaan, sillä jouduin viime tiistaina lopettamaan rakkaan kissani. Asunto tuntuu niin tyhjältä ja oon vaan surrut rakkaani menettämistä. Mutta kyllä tämä tästä, huomenna ajattelin taas palata ahkeran lukemisen pariin. Ja parempi palatakin, koska pääsykokeisiin on 5 kuukautta ja miun pitää tänä aikana sisäistää koko lukion biologia päähäni sekä mahdollinen maataloustieteellisen pääsykoekirja. 

• Lensin lentokoneella 0 kertaa
• Näin 0 uutta maata
• Kävin 1 uudessa kaupungissa (Turku, en ymmärrä miten en ollut aiemmin vielä käynyt)
• Kirjoitin 1 uuden blogipostauksen (tätä en laske mukaan)
• Muutin 1 kerran (tällä kertaa vain Kuopion sisäisesti)
• Vietin aivan liian monta tuntia miettien mitä haluan tehdä elämälläni
• Rikoin 1 luun kehossani (vasemmasta nilkasta ulkokehräksen)
• Hankin aivan liian monta kasvia (viimeisimpien laskujen mukaan omistan tällä hetkellä 37 kasvia)
• Olin karanteenissa kerran (testituloksien odottelun takia, tulos oli lopulta tottakai negatiivinen)
• Värjäsin hiukset vain kerran (mutta tällä hetkellä harkinnassa hiusten vaalentaminen ja värjääminen jollakin shokeeraavalla värillä)
• Ja kaikista suurin saavutukseni: Sain valmiiksi yhden opinnäytetyön

Ihmiselle, joka on tottunut kokoajan olemaan liikkeellä ja joka on tottunut siihen, että aina on joku seuraava suunnitelma valmiina on erittäin vaikeaa ollut elää tänä vuonna. Siitä on hieman yli vuosi kun viimeksi astuinkaan pois Suomen maankamaralta, melkein kuukausi kun viimeksi poistuin maakunnastani ja aivan liian pitkä aika kun viimeksi tunsin oikeasti olevani onnellinen. Välillä luulen että olen onnellinen, mutta sitten jään taas yksin ajatusteni kanssa ja huomaan etten kuitenkaan loppujen lopuksi ollut. Vasta myöhemmin aina ymmärrän, että nauruni oli pakotettua ja hymyni ei aivan yltänyt silmiini asti. 

Korona on tehnyt elämästä tälläistä. Merkityksetöntä. Tylsää. Teeskentelyä. 

Ennen koronaa huomasin pieniä vilahduksia näistä tunteista siellä täällä, mutta korona-aikana nämä tunteet ovat pahentuneet. Ehkä olisi aika tehdä asiaan muutos, hakea apua, tehdä uusia asioita tai ehkä voisin vaan ajaa hiukset pois ja katsoa mitä tapahtuisi, vai tapahtuisiko sittenkään mitään. 

Alkuvuodesta rikoin nilkkani ja en poistunut asunnostani jopa viikkoja kerrallaan. Makasin vain sohvalla ja katsoin ikkunasta kun maailma jatkoi pyörimistään. Kun vihdoinkin pystyin kävelemään ilman keppejä, oli kevät jo melkein saapunut. Samalla korona iski ja menetin ensimmäisen oikean työpaikkani. 

Tällä hetkellä voin vain odottaa paikoillani ja toivoa, että kyllä tää tästä vielä joku päivä.

p.s. Miulla oli vähän nostalginen olo ja päätin vaan palata takaisin blogimaailmaan ja miun ensimmäiseen blogiin, koska se muistuttaa ajoista jolloin elämä oli täynnä jännitystä ja seikkailuja.

Siitä on nyt jo vähän yli kolme kuukautta, kun oon edes kirjoittanut jotain tännepäin. On ollu kiire ja silloin kun ei oo ollut kiire, niin mieli on ollu niin alhainen, että kirjoittaminen ei oo oikein sujunut. Nää viimeset kolme kuukautta on ollut varmaan tapahtumarikkaampia kuin miun koko vaihtoaika Luxissa. Mitäs kaikkee tässä välissä sitte on tapahtunut?

Kävin Suomessa lomailemassa ja juhlimassa synttäreitä huhtikuussa, mursin pikkurillini (onneks nyt on kipsi poissa ja sormikin toimii melkein ihan samalla tavalla kuin aiemmin), uuden asunnon etsiminen Kuopiosta alkoi (ja asunto myös löytyi!), oli finalsit (joista en yhdestäkään päässyt läpi loppujen lopuksi 🙃), sain aivan mahtavan harjoittelupaikan kesäksi Berliinistä (jonne matkustinkin toukokuun lopussa ja täällä olen edelleen), vietin melkein viikon putkeen vain neljän seinän sisällä ennen Berliiniä, itkin katsoessa Avengersin Endgamea, rakastuin Pokemonejen maailmaan uudestaan Detective Pikachun kautta, matkustin Pariisiin näkemään BTSn uudestaan (ja herranjumala kun tällä kertaa jopa näin niiden naamat kun istuin nii lähellä) ja tapasin ihania uusia ihmisiä täällä Berliinissä.

Se miten mie mursin pikkurillini saa jäädä nyt hämärään teiltä, sillä miulle riitti kun lääkärit katso oudosti ja saattoi naurahtaa kun kerroin miten se sormi oikeesti oli murtunut. Alkoholilla saattoi tai saattoi olla olematta osansa asiassa. Ja tosiaan, miun kämppis Suomessa ilmoitti miun vierailun aikana, että hän on muuttamassa muualle yhteisen ystävämme kautta, joten sain nyt etsiä etänä itelleni uutta asuntoa koko toukokuun. Olin itsekkin jo onneks miettiny, että ois ihan kiva muuttaa yksikseen vihdoinki asumaan, joten en oo tästä ilmoituksesta kauheammin tuohtunut ja onneksi löytyi myös asuntonäytöissä puolesta kävijöitä. Löysinkin unelmien asunnon sitten jo toukokuun puolessa välissä, laitoin hakemuksen ja pääsin vuokralaiseksi siihen! Heinäkuun alusta asti siis asunto yksin omalla nimellä vuokrattu 😍. Vaikkakin muuttamaan pääsen vasta harkan jälkeen elokuussa.
Ja harjoittelusta puheenollen miut sijoitettiin yhteen aivan ihanaan hotelliin, jossa tuttuni oli toissa kesänä ja jossa kaverini on maaliskuusta asti ollut harkassa, ja en voisi olla yhtään onnellisempi. Tän lisäks asun taas pitkästä aikaa samassa kaupungissa vaihtarikaverini A:n kanssa, mikä on aivan ihanaa 😍 Viime kerrasta onkin kulunu jo kaks vuotta kohta, jolloin asuttiin molemmat Soulissa. 

Mutta tässäpä varmaan ihan tarpeeks näistä kuulumisista tällä kertaa, lupaan että yritän parhaani mukaan tänne useammin kirjoitella. Vaikka ei teitä lukijoita kauheammin taida olla, botit ovat enemmänkin tainneet ottaa tän paikan haltuunsa :'D

Siitä on melkein kuukausi, kun päivitin viimeksi tänne blogiin. Onkohan täällä enää ketään? Tän kuukauden ajan kirjoittaminen on käynyt miun mielessä vähän väliä ja miulla on lista asioista, joista haluaisin kirjoittaa. Tahtoisin kirjoittaa varmaan kaksi kuukautta sitten tapahtuneesta Frankfurtin reissusta ja hiihtolomaisesta Maltan reissusta, ja kuinka paljon rakastuin Maltaan. Tahtoisin kirjoittaa koti-ikävästä, yksinäisyydestä ja levottomuudesta. Mutta aina kun avaan Bloggerin ja alan kirjoittamaan, asiat vain katoavat päästä. Tuntuu, kuin päässä olisi joku tukos joka vaan estää minnuu ilmaisemaan itseni kunnolla.

Yritän jatkossa kuitenkin parhaani mukaan päästä eroon päätukoksesta, ja kirjoittaa mahdollisimman usein. Vaikka periaatteessahan kirjoitan tätä blogia pääasiassa pelkästään itselleni muistoksi, mutta mikäli tänne joku joskus eksyy niin haluan kertoa seikkailuistani inspiroidakseni muitakin seikkailemaan ja ajatuksistani, jotta ihmiset tietävät etteivät he ole ajatuksiensa kanssa yksin.
Mutta nyt kuitenkin itse postaukseen aiheesta, jonka olen lähiaikoina huomannut olevan miulle erittäin rakas. Kuopio. Tiedän, oon kirjoittanut tästä aiheesta jo monta monituista kertaa tänne, mutta kirjoitanpa tän nyt kuitenkin. Tää postaus on kuitenkin myös tosi paljon muuta kuin pelkästä Kuopiosta, ja tää saattaa mennä hieman jopa höpöttelyn puolelle.


Mie oon täällä maailmalla huomannut, että mie kaipaan Kuopioon. Enkä pelkästään ihmisten takia. Yleensä kaipaan paikkoja, koska miulle rakkaat ihmiset on siellä, mutta mie kaipaan Kuopiota vaikka ne miulle rakkaat ihmiset ei oiskaan siellä. Mie kaipaan Kuopioon, koska se on just sopivan kokonen ja sieltä löytyy (melkein) kaikki mitä tarvitsen. Mie voin puhua siellä omaa kieltäni ja myös omaa karjalaista murrettani, vaikka kaikki ei sitä takaisin miulle puhukkaan. Tarvittaessa miun on myös tosi helppo karata ihmismäärää ja kaupunkia, ja ottaa vaan jalat alle ja kävellä lähimpään metsään. Tai voin kiivetä tornille katsomaan auringonlaskua ja nähdä kaikki ne puut ja kaikki ne järvet.
Talvella voin mennä kylmyyteen lumen keskelle ja jos ihan hulluksi rupean, niin voin myös mennä hiihtämään tai luistelemaan. Kuopiossa voin kävellä ihan minne vaan, ilman että eksyn välissä. Ja vaikka sattuisinkin menemään vähän tuntemattomammalle kadulle, niin miun on silti helppo löytää takasin kotiin. Kuopiota mie voin kutsua kodiksi, vaikken siellä olekaan kauaa oikeasti asunut ja Kuopiossa mie voin olla vapaa tekemään ihan mitä ikinä haluan. Tarvittaessa kuitenkin voin myös ottaa bussin ja mennä takasin näkemään perhettä vaan parin tunnin matkan päähän.


Vaikka mie rakastan Kuopiota ja pidän sitä enemmän kotikaupunkinani kun Joensuuta, niin silti en voi olla täysin varma tuunko jäämään sinne. Kuopiolla on aina erityinen paikka miun sydämessä, mutta todellisuus on, että Kuopio on loppujen lopuks aika pieni kaupunki. Valmistumisen jälkeen töiden löytyminen pelkästään Kuopiosta tuskin on täysin taattua ja yksin asuminenkin osaa siellä olla aika kallista.


Mie oon lähiaikoina miettiny tosi paljon, ett mitä mie oikeen teen elämälläni kunhan valmistun. Välillä huolestun, kun valmistuminen on niin lähellä ja miulla ei oo vieläkään hajua mitä haluan tehdä. Haluaisin vaan pysyä tässä, paikallani, ainakin vielä vähän aikaa. Haluaisin opiskella vielä hetken aikaa ja vältellä oikeesti aikuistumista. Mutta samalla en myöskään malta, että pääsen töihin ja pääsen elämään palkkarahoilla Kelan tukien sijaan. Kuitenkin kun rupean miettimään töitä, niin en yhtään tiedä mihin edes haluaisin töihin. Haluaisin hakea Opetushallituksen kautta Koreaan suurlähetystöön tai Business Finlandille, mutta nekin on vaan väliaikaisia harjoittelupaikkoja opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Haluisin opiskella alaani lisää jossain ulkomailla, mutta haluaisin myös hetken aikaa vaan olla Suomessa ja asettua paikoilleni.



Välillä aina haaveilen pienestä kodista jossain päin Suomea. Kaupungin läheisyydessä, lähellä ihmisiä ja lähellä kahviloita. Sisustaisin miun kodin kasveilla ja hankkisin kaksi kissaa. Saisin puhua omaa kieltäni ja ei tarvitsis aina etsiä sanoja toisesta kielestä joilla olisi sama tarkoitus kuin suomenkielisillä sanoilla tai lausahduksilla. Mutta samalla haaveilen matkailevani maailmaa ja näkeväni 30 maata ennenkuin täytän 30. Haaveilen yhtenä viikkona lomailevani rannalla auringonpaisteessa ja seuraavalla viikolla olevani miljoonakaupungissa ihmisjoukkion keskellä.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka se pelottaakin, niin loppujen lopuks tulevaisuus kuitenkin tulee halusitpa sitä tai et.

3 kuukautta vaihtoa jäljellä ja pakostahan tässä rupeaa jo miettimään, että mitäs tämän jälkeen? Kesäksi tarkoitus olisi suunnata vihon viimeiseen harkkaan ennen valmistumista, ja olen täksikin harjoitteluksi hakenut Berliiniin, jossa olin viimeksi 2 vuotta sitten perusharjoittelussa.
Toivottavasti paikka sieltä tippuu ja pääsen kesän viettämään Berliiniin, jossa minulla onkin sitten onneksi yksi kaveri jo harkassa tällä hetkellä ja toinen kaveri asuu siellä. Ei ainakaan tule siellä siis olemaan ihan yhtä yksinäistä, mitä täällä Luxemburgissa on ollut.


Vaikka tunnunkin Berliinissä käyvän joka vuosi ainakin kerran (viime vuoden reissusta Berliiniin postaus löytyy täältä), niin silti tuntuu että lista siellä käytävistä paikoista vaan kasvaa kasvamistaan, eikä loppua vain näy. Nytkin kaverini on suositellut niin paljon paikkoja, mm. korealaista kanaravintolaa, että lista on varmaan kilometrin pituinen. Joten jos kesäksi Berliiniin pääsen, niin ainakaan vapaa-ajalla tekeminen ei lopu kesken.


Kunhan Berliinistä palaan noin elokuun puolessavälissä, niin sitten onkin elämän pelottavimman hetken aika; ammattikorkeakoulusta valmistuminen. Pelottaa jo valmiiksi, ja olenkin vähän väliä laittanut sähköpostia niin opolle kuin myös vaihdon vastuuopettajalleni, että onhan kaikki kunnossa, että pääsen syksyllä valmistumaan. Opparikin (tai noh, opparin kaltainen) on jo reilusti yli puolenvälin ja vain muutama vaihe sekä Maltalla käyminen siitä puuttuvat. Nyt kun valmistuminen alkaa olla jo näkyvissä, niin voin myös vastata menneisyyden minulle, että kyllä sinusta restonomi tulee!


Postauksessa näkyvät kuvat on kaikki yhtä lukuunottamatta, keskimmäinen otettu Bastognessa, Belgiassa, otettu Luxemburgissa.

Aloin viime viikolla huolehtimaan ihan liikaa siitä, että joutusin viettämään synttärini huhtikuussa ihan yksin Luxemburgissa. Mutta sitte päähän pilkahtikin aika mahtava idea, entäs jos matkustan jonnekin muualle yksin? Eihän se tietenkään paljon eroa, mutta sen sijaan, että viettäisin synttärini yksin tylsyydessä, voisin viettää synttärini yksin ja jännittävässä uudessa paikassa.
Joten rupesinkin tuumasta toimeen, kävin Skyscannerin huolella läpi ja katsoin youtubevideoita, ja sain matkasuunnitelman valmiiksi.

9 päivää Roomassa, Thessalonikissa sekä Ateenassa. Kaksi eri maata, kolme kaupunkia, yksi junamatka ja kolme lentoa. Suunnitelmana on nyt siis lentää ensin Roomaan, viettää siellä 4 päivää pääasiassa syöden ja nähtävyyksiä nähden. Rooman jälkeen on aika lentää Thessalonikiin 4 päiväksi nauttimaan merestä ja merellisestä ruuasta. Thessaloninkista siirtyisin junalla Ateenaan 3 päiväksi ja sen jälkeen palaisin takaisin Luxemburgiin.

Majoittuminen tottakai tapahtuis hostelleissa, ihan vaan rahaa säästääkseni ja ehkä myös tutkimusseuraa löytääkseni. Oon jo netistä jokaisesta kaupungista itelleni ettiny hostellit valmiiks arvosteluja lukemalla, mutta harkitsen vielä että jos viettäsinkin synttäriyöni joko hienossa hotellissa tai airbnbssä, mutta saa nähdä tuleeko budjetti riittämään siihen.

Mitään ei kuitenkaan vielä oo varattu, pitäs varmaan pikkuhiljaa niitä ensi kuussa ruveta varailemaan.. Pitää kuitenkin ensin odottaa, että onko silloin sattumoisin tulossa vierailijoita Suomesta.

Tämän matkan lisäksi oon myös maaliskuun alussa suuntaamassa Maltalle, sillä loppupaperini perustuu sinne, ja tämähän on tottakai hyvä tekosyy suunnata sinne lomaviikolla ;)