Nyt on virallisesti tultu kuukausi oleskeltua Saksassa. Huhuh että meni nopeasti! Tuntuu ettei kuukauden aikana ole tapahtunut läheskään mitään ihmeellisempää, mutta kun paremmin miettii niin onhan tässä paljonkin tapahtunut. On tullut nähtyä paljon nähtävyyksiä, on tullut työskenneltyä ihan jumalattomasti ja on tullut nähtyä Saksan kesän monet eri puolet.
Koti-ikävä ei ole vielä sen pahemmin iskenyt mitä nyt välillä vaan tulee ajateltua miten mukava olisi olla tällä hetkellä Kuopiossa tai maalla perheen luona. Varsinkin kun töissä on tavallista rankempi päivä, tekee vaan mieli heittää hanskat tiskiin ja lähteä takasin kotiin. Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan ja loppuun asti aion ollakkin.


Koreastakin on kuulunut nyt ihan mukavan verran uutisia tämän kuukauden aikana ja ensi viikolla (jos vaan muistan) käyn viemässä passin viisumihakemuksineen postiin, että saan passin vaan mahdollisimman nopeasti takasin. Ei tunnu hirveän mukavalta nimittäin olla ulkomailla ilman passia 😅. Varsinkaan silloin kun jos en kanna passiani mukana tietyissä tilanteissa niin voin siitä mukavuudesta saada sakot.. Ärsyttää etten tuota viisumia muulla tavalla oikein hankkia kun kuulemma en voi Saksastakaan sitä hakea kun siellä päässä se vain hylättäisiin samantien.

Heipä hei taas pitkästä aikaa :'D. Töissä on pitänyt aikalailla kiirettä ja aamuvuorojen jälkeen energiaa ei riitä suurinpiirtein mihinkään, joten en ole kauheasti muuta jaksanut tehdä kuin katsoa Netflixiä :D. Mutta mitäs tässä 10 päivän aikana nyt onkaan tapahtunut...
Yhtenä päivänä kävin ainakin turisteilemassa DDR-museossa sekä Berlin TV Towerissa. Hieman oli siellä muuten erilaiset maisemat kuin Puijossa. Samalla satuttiin myös hieman extemporena lähtemään opastettuun jokivenekyytiin. Oli aika hienon näköistä joelta katsottuna nähdä vähän kaupunkia. Ja opiskelija-alennuksella ei maksanut kuin vaan 10 €, joten ei sinänsä paha.

Ensimmäiset päivät töissä ovat olleet kiireisiä, väsyttäviä ja hulinaa täynnä. Miulle on puhuttu pari sanaa englanniksi ja kaikki muut puhutaan saksaks. Oon monta kertaa sanonu etten oikeesti ymmärrä mitä ne sanoo, mutta onneks käsimerkeille selviää jo aika pitkälle :'D. Selvis sitten tossa yhtenä päivänä että puhumalla meille pelkästään saksaks ne yrittää opettaa meitä puhumaan saksaa.. Hyvin toimii kun en vieläkään ymmärrä mitä ne kokoajan höpöttää..
No, mutta nyt on onneks ollut sunnuntaista asti vapaata ja jatkuu vielä torstaihin niin saan hetken olla rauhassa ja levätä.

Heräsin tänä aamuna klo 4.00, hyppäsin junaan 5.18 ja otin suunnakseni Helsingin lentoaseman. Reissu oli alkanut. Jännitys tuntui fyysisenä pahoinvointina, mutta onneksi suklaan syöminen helpotti asiaa. Eilen kävin vielä viimeisen kerran Kuopiossa tekemässä viimeisen rästitentin ja ottamassa viimeisen erän Japanin aivokuumerokotteesta. Jes! Ei enää tenttejä, eikä enää piikkejä!
Nyt ei tarttee enää murehtia tenteistä tai koulusta, nyt saa vain keskittyä Saksaan ja työntekoon. Kello on nyt 6.07 (vaikka te kylläkin saatte tämän postauksen paljon myöhemmin), reissua on kohta takana peräti kokonainen tunti ja mie päätin alottaa blogipostauksen kirjottamisen. Mitä muutakaan sitä tekisi 4 tunnin junamatkalla?

Saksaan lähtöön on enää 5 päivää (!!!) ja kaikki alkaa pikkuhiljaa olla aikalailla kondiksessa. Nyt vaan odottelen enää että Saksan puolelta vastattaisiin sähköpostiini. Ystävälleni, joka työskentelee samassa hotellissa ja jonka kanssa myös jaan huoneen, he olivat vastanneet jo eilen. Miulle ei vielä vastausta ole tullut, joten alkaa pikkuhiljaa huolestuttamaan. Sähköpostin sisältö oli kuitenkin aika tärkeä ja mikäli siihen ei vastausta kuulu niin silloin ei välttämättä Saksan puolella ole majoitusta tai kyytiä hotellille lainkaan. No mutta se on sitten sen ajan murhe.
Tuossa yhtenä päivänä satuin tarkistamaan Kelan sivuilta miten opintotukeni kanssa on päätetty kesän osuudelta, ja samalla näin myös päätöksen kuulumisestani Suomen sosiaaliturvaan. Hieman ehkä kerkesin säikähtää, kun siellä lukikin että 1.6.2017 alkaen en enää kuuluisi Suomen sosiaaliturvan piiriin. Soitin välittömästi sitten Kelalle, jonotin 10 minuuttia ja sain selville että voin onneksi hakea muutosta asiaan valittamalla asiasta eräpäivään mennessä. Sain myös tietää, että työni on eräänlainen minijobb, eli työantajani ei maksa Saksan valtiolle mitään veroja palkastani tai muuta ja silti se on ihan laillista. Ryhdyin sitten tietenkin välittömästi sitä valitusta kirjoittamaan ja tänään muistin vihdoinkin katsoa mitä asialle oli tehty. Onneksi he olivat tehneet päätöksen, että kuulun sittenkin Suomen sosiaaliturvaan. Huh.
Mie saisin tietty opintotukea siltikin vaikken kuuluisi siihen sosiaaliturvaan, mutta silloin en saa käyttää Kela-korttiani tai eurooppalaista sairausvakuutuskorttiani lainkaan. Saksassa ainakin tiiän jo nyt tarvitsevani sitä eurooppalaista sairausvakuutuskorttiani, koska siellä miun pitää hankki tuberkuloosi-todistus Koreaa varten. Onneksi nyt kuitenkin asia selvisi ilman mitään isompaa häslinkiä.
Suurin osa sukulaisistakin on tultu nyt jo hyvästeltyä, kuten myös molemmat pikkusiskoni (joita en tule näkemään nyt tämän 5 päivän aikana koska heillä on muita menoja). Viikonloppuna käyn sanomassa heipat isälleni samalla kun käyn noutamassa unohtuneet lavatautilääkkeeni sieltä ja maanataina sanon heipat lopuillekin perheenjäsenilleni. Maanantaina pääsen taas nopeasti käymään Kuopiossa ottamassa viimeisen erän japanin aivokuumeen rokotetta ja suorittamassa viimeisen uusintatenttini. En voi uskoa että olen kohta jo lähdössä ja että ensimmäinen lukuvuosi restonomin opintoja on pian jo taputeltu.

Tää blogi on ollut nyt pystyssä kokonaisen vuoden (tästä ensimmäiseen postaukseen)! Yllättävän paljon sinä aikana on kerennyt kyllä tapahtumaan ja blogissa ne muutokset on toivottavasti näkynyt myös. Tätä postausta varten aioin katsoa tilastoista kuinka paljon kävijöitä täällä on käynyt vuoden aikana, kuinka paljon kommentteja on tullut ja kuinka monta postausta olen kirjoittanut. Mutta loppupelissä ne on vaan pelkkiä numeroita ja en mie kirjota tätä blogia muille kuin minulle itselleni. Tietenkin jos joku sattuu tänne jotenkin eksymään, niin se on ihan mahtavaa!
Vuoden aikana oon kirjottanu 34 postausta ja jostain syystä se tuntuu niin vähältä. Haluaisin kirjoittaa tänne useammin, mutta usein kirjoitusideoita ei joko ole tai sitten vain en yksinkertaisesti jaksa. Tää vuosi on totta puhuen ollut yksi miun kiireisimmistä vuosistani, kiitos koulun. Mutta nyt aion rupean kirjoittamaan paljon aktiivisemmin. Tahdon kirjoittaa miun seikkailuistani, jotta mie voin joskus sitten vanhana lukea niistä ja muistella ilolla, ja tahdon myös kertoa muille seikkailuistani.
Ne harvat lukijat jota täällä on käynyt, ovat saattaneet huomata miten vähän mie nykyään laitan kuvia postauksiini. Mutta miulla vaan ei yleensä ole mitään valokuvia, koska oon muutenkin tosi huono ottamaan kuvia arkipäivinä. Tiedän kuitenkin, että asia tulee muuttumaan kunhan nyt vaan pääsen aloittamaan seikkailuni ulkomailla.

Kiitos teille harvoille, jotka olette blogia seuranneet ja toivotaan blogille vielä monen monta elinvuotta!

Nyt on enää pari viikkoa aikaa lähtöön ja kouluvuosikin alkaa olla kahta tenttiä vaille taputeltu, joten ajattelin kirjoitella tänne mitä kaikkea tässä on pitänyt tehdä päästäkseen tänne asti. Aloitan ihan alusta asti ja käyn kaiken läpi askel askeleelta.